Sain viikonloppuna huonoja uutisia äidistä... Sen syöpä on levinny eikä hoitoja voida todennäköisesti antaa..
Kaikki varmaan tietää mitä se meinaa... Olin koko viikonlopun aivan hajalla ja sekaisin ja itkin litroittain äidin kanssa yhdessä ja erikseen... Nyt on jo parempi kuhn ensi sokki on mennyt ohi ja mieli on jo osittain asennoitunut ja hyväksyny asian... Ei tää kylllä siltikään helppoa oo...
Vaikeinta ehkä kuitenkin oli kertoa sille entiselle parhaalle ystävälle ja (näköjään on vieläkin se uskottu kaikesta huolimatta) nykyiselle ehkä kaverille... Kerroin sille ekana (miestä tietty lukuun ottamatta) koska se on ollu meijän elämässä jo kakskyt vuotta ja mun äiti oli sille vara äiti jne...

En tiedä kuinka ahkerasti nyt päivitän, mutta olo on kuitenkin nyt parempi kun neljään päivään... Kun äiti sano mun on pakko elää myös omaa elämää kaikesta huol.imattaa..mä teen parhaani...