Itsenäisyyspäivänä alkoi loma, mutta kalenteri oli ihan täynnä kaikkea sosiaalista tapahtumaa. Suurin osa kivoja kuitenkin. Itsenäisyyspäivänä mentiin M:n kanssa A:lle kyttäämään linnanjuhlia. Eipä me juurikaan juhlia katseltu kun höpötettiin paskaa ja syötiin itsemme onnellisiksi :) Lähdimme vasta kahdelta yöllä kotiin..

Perjantaina meille tuli porukkaa käymään. Sekin oli ihan mukavaa, mutta stressasi siivoaminen ja ruuanlaitto ja huseeraaminen  

Lauantaina olikin sitten se kivoin juttu. Olimme järjestäneet M:n kanssa yllätys synttärit A:lle ja lähdimme herättämään A:ta jo puoli yhdeltätoista aamulla. A:n poikaystävä T ja tämän pikkusisko N oli juonessa mukana.

T:n piti herättää A jo ennen kun tullaan, mutta eihän se ollu itekkään heränny kun mentiin koputtelemaan oveen.. A oli hieman kiukkuinen kun tultiin kesken unien eikä ees päästetty käymään suihkussa. A:lla oli viistoista minsaa aikaa hilata luunsa mukaan. Emme kertoneet mitä kaikkea oli päivän aikana luvassa muuta kuin pienissä erissä. Eli lähdimme ajamaan Porvoota kohti. Veimme hänet uimaan..tai siis lillumaan poreammeessa ja löhnöttämään  höyrysaunassa. Järkkäsimme myös A:lle solariumin, mutta siitä A ei oikeen tykänny.
Kun oltiin lähössä uimahallista A olisi halunnut meikata, mutta ei annettu, koska seuraava kohde oli meikkaus. Meikkaus onnistui loistavasti ja A näytti vielä nätimmältä kun yleesä. (siinä vaiheessa mulle ja M:lle tuli hyvin kurppanen olo: D )
Sitten ajeltiin Brunbergin tehtaan myymälään ja käytiin kahvilla  Paahtimossa ja käytiin syömässä. Tarkoituksena olisi ollut mennä vanhaan Porvooseen shoppaamaan, mutta sää oli niin kökkö ettei se oikeen innostanut.
Lähdimme takaisin kotia kohti ja kävimme A:lla vaihtamassa vaatteita. T oli lähtenyt sillä aikaa seuraavaan kohteeseen josta A ei myöskään tiennyt mitään. A:lta lähdimme aloittelemaan M:lle joska N kävi hakemassa meidät ja vei meidät Korjaamolle, jossa oli stand up show. Se oli todella hyvä, paitsi Krisse, joka veti illan pohjat, eikä naurattanut juurikaan, muut olivat taitavia. Räkätimme itsemme tärviölle.

Sitten A ja T ja N lähtivät jatkoille ja me M:n kanssa lähdimme kotiin hyvin tyytyväisinä itseemme, koska päivä oli ollut todella onnistunut. En koskaan aikasemmin ole järjestänyt ylläri synttäreitä (tosin suurimman työn teki M, koska on kotosin Porvoosta ja tuntee paikan, mun tehtävä oli pitää suuni kiinni) ja välillä meinasi lipsahtaa, mutta oli ilo nähdä kun kaverilla on kivaa.

Sunnuntai olikin sitten hyvin ahdistava..päätä särki ja oli miehen kolkyt ja sen mummon yhteiset synttärit miehen vanhempien luona. Mummo täyttää hurjat 95-vuotta (huhhuh!) ja mies täytti 30. Sinne tuli sellaisia sukulaisia, joita en ole koskaan ennen nähnyt (ollaan oltu yhdessä yli viis vuotta). Se oli juuri sitä, mitä en olisi kaivannut sille pävälle ja liukeninkin sieltä sen tekosyyn varjolla, että pitää hake koira vanhemilta, mikä kyllä oli totta.

Tääläinen loma siis.. ja nyt takaisin arkeen eli koulua (enkun kokeet, joihin en ole lukenut) ja salilla käymistä on tänään ohjelmassa...

Hyvää alku viikkoa!

PS. En  jaksa oikolukea, joten sori kirjotusvirheistä!